Sanat tarkoittavat kaikille meille eri asioita ja sen vuoksi sanat eivät ole totta. Jos pohditaan sanaa luovuus, mitä se merkitsee juuri Sinulle?
Tällä erää pohdiskelen blogissani luovuutta omassa työssäni ja mitä luovuus tarkoittaa minulle hevosalan toiminnassa.
Oletko miettinyt, että mitä Sinulle tarkoittaa sana luovuus? Olen ajatellut tätä syvällisemminkin viime kuukaudet ja aika ajoin kokenut, että olen kadottanut luovuuteni jotenkin mystisesti jonnekin mistä en osaa sitä edes etsiä. Olen kuitenkin ollut kovin väärässä.
Luovuus tarvitsee tilaa ja aikaa, joita niin kutsutussa luovuudettomassa tilassa minulla on juuri ollut ja siten olen tietämättäni tehnyt tilaa uusille ideoille ja uuden luomiselle. Tämän seikan tiedostaminen saa aikaan kipristelyä mahan pohjassa ja tunteen siitä, että olen täydellisen elossa ja matkalla juuri siihen suuntaan kuin pitääkin.
Mitä sitten olen saanut tässä luovuuden vimmassani aikaan? Oikeastaan en vielä yhtään mitään. Sehän tässä itseäkin hämmentää, kun sisimmässäni kuitenkin tunnen ja tiedän, että olen jo nyt luonut uusia mahtavia juttuja, mutta en ole vielä saanut mitään aikaan. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja, että mitäpäs hauskaa tästä vielä syntyykään!
Luovuus ja muutos
Luovuus tarkoittaa minulle vähän kaikkea ja se kulkee mukanani kaikkialla. Näen ja koen asioita katselemalla ympärilleni ja kuuntelemalla ihmisiä. Kuuntelen tarkasti kuitenkin omaa totuuttani ja elän elämääni sen mukaisesti.
Pyrin ymmärtämään ja tuntemaan tarinaa ihmisten kertomusten takana ja oppimaan uutta. Lähestyn usein arkielämän haasteita ja ongelmia sellaisella kulmalla, että miten saman asian voisi tehdä helpommin tai jollakin tavalla toisin – kevyemmin tai vaikuttavammin. Taidan jollakin kierolla tavalla siis rakastaa muutosta.
Hevosalalla olen usein pistänyt merkille sen, että muutosta jollakin tapaa jopa vastustetaan. Rutiinien ja totunnaisuuksien muuttaminen on vaivalloista ja se on osa syy siihen miksi alalla asiat kehittyvät hitaanlaisesti. Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta valtavan fyysisen työmäärän ja henkisenkin kuormittavuuden vuoksi toivoisin, että alalla avattaisiin enemmän mieltä muutokselle ja alettaisiin uudistaa syvään juurtuneita, tehottomia toimintatapoja.
Meillä kaikilla on mahdollisuus luoda uutta
Luovuutta löytyy meiltä kaikilta. Joskus sille ei ole kuormittavan elämäntilanteen tai liiallisen työmäärän vuoksi oikein tilaa, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä olisi olemassa. Unelmointi on erinomainen keino herätellä omaa luovuutta ja lähteä halutessaan liikkeelle kohti jopa kokonaan uudenlaista elämää. Unelmissa ei tarvita rajoja. On täysin sallittua unelmoida elämästä tai mistä tahansa asiasta ilman vaikkapa ajan ja rahan kahleita, tai ajatuksia siitä mitä muut minusta ajattelevat. Näin sitä saa luotua mieleensä tilaa asioille, joita todella haluaa ja se on jo iso askel kohti muutosta.
Muutosten ei tarvitse olla mullistavia, kunhan ne ovat sellaisia, että koet niistä hyötyä ja iloa elämääsi. Muutoksen tulee olla sellaista, mikä palvelee sinua. Hevosalalla jo pienetkin toimet voivat keventää tallitöissä arkea merkittävästi ja sitä kautta on mahdollista luoda tilaa isommille innovaatioille.
Hevosarjen pinttyneet uskomukset
Haluan omalta osaltani haastaa kaikkia talliyrittäjiä ja pienten kotitallienkin pitäjiä lempeällä tavalla kyseenalaistamaan omia rutiinejaan ja leikittelemään ajatuksilla siitä, että millä tavoilla oman tallin toimintoja voisi organisoida uudelleen. Onko aamun kello 7:00 aamuheinät päivästä ja vuodesta toiseen ainoa oikea malli vai voisiko päivää organisoida siten, että vähintään viikonloppuisin aamuheinät voitaisiin tarjoilla vasta kello 10:00 vaarantamatta hevosten hyvinvointia? Vähentäisikö työvälineiden uudenlainen sijoittelu askeleita? Toisiko tallin muuttaminen pihatoksi kevennystä ihmisten arkeen ja hevosille lisää hyvinvointia? Voisiko kannattavuutta parantaa lisäämällä tallin palvelutasoa suhteessa kilpailijoihin ja silti yhtä aikaa keventää omaa työtaakkaansa?
Edellä esitetyt kysymykset voi nostaa monille pintaan erilaisia uskomuksia. Kohtaamani uskomukset ovat suurimmaksi osaksi osastoa: ”talliyrittämisellä ei oikein elä”, ”rahaa ei ole eikä sitä näillä tallihommilla tule, mutta muutakaan työtä en voisi kuvitella tekeväni” ja klassisin kaikista ”rakkaudesta lajiin”.
Estävistä uskomuksista vapautuminen ja meidän hevosihmisten intohimo hevosiin ja todellakin rakkaus lajiamme kohtaan on juuri se tämän alan toimijoiden kilpailuvaltti, mikä pitää saada säilytettyä. Tämän äänen saa kuuluviin toiminnassaan, kun oma jaksaminen on turvattua.
Vanhat totutut toimintamallit ja työpäivien tehottomuus eivät mielestäni enää kuulu tähän päivään ja elämässä on myös aikoja, jolloin asioista, toimintatavoista tai jopa ihmisistä pitää uskaltaa luopua, jos ne eivät enää palvele sinua. Kaikessa toiminnassa auttaa se, että on valmis kehittymään ja tekemään muutoksia. Koenkin, että jokaisen talliyrittäjän tulisi tässä ajassa kohdistaa pääfokuksensa:
- omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen
- toiminnan kannattavuuteen
- eläinten hyvinvointiin
- toimintaympäristön turvallisuuteen
Tuo rohkeasti oma äänesi maailmaan
Meistä jokaisella on elämän aikana opittua viisautta ja taitoja, joista on mahdollista luoda ja rakentaa aivan uutta ja ennenkaikkea oman näköistä toimintaa. Tallin päivärytmin voi rakentaa täsmälleen omiin aikatauluihin sopivaksi ja samaan aikaan parantaa hevosten hyvinvointia ja saada toiminta vieläpä taloudellisesti kannattavaksi. Pitää vain uskaltaa kurkistaa oman opitun boksin ulkopuolelle ja kuulostella oman sisimpänsä ääntä. Loppujen lopuksi meillä on jo kaikki tieto ja taito kuhunkin käsillä olevaan hetkeen.
Suunnitelmien ja omien ajatusten kirjoittaminen sekä kirjoitusten ääneen lukeminen ovat esimerkiksi keinoja, joiden avulla voit jopa räjäyttää pankin. Haluan siis sanoa, että jollakin tapaa epämukavuusalueelle siirtyminen ja oman toiminnan kriittinen, mutta ei tuomitseva, tarkastelu mahdollistavat uuden oppimista ja sellaisia oivalluksia, jotka voivat muuttaa kokonaan yrityksesi ja ehkäpä koko elämäsi suunnan.
Lopuksi haluankin kysyä Sinulta, että haluatko varmasti jättää tämän elämän tarjoaman mahdollisuuden käyttämättä?
Jos tunnet, että haluat herätellä omaa luovuuttasi ja pallotella ajatuksia sekä pohdiskella näitä juttuja kanssani, niin otathan yhteyttä. Haluan auttaa kaikkia talliyrittäjiä kehittämään toimintaansa ja ottamaan oman näköisiään askelia kohti unelmiensa elämää hevosten kanssa.
Terveisin,
Katja Kulmakorpi
Heinätin-suunnittelija
p. 0456762455 / katja@hevoskeksinnot.fi