Kohti unelmia – Heinätin Sport TEAM

Tuemme rohkeasti unelmiaan tavoittelevia henkilöitä.

Alla esittäytyvät tukemamme urheilijat, jotka keskittyvät täysillä omaan tekemiseensä ja työskentelevät vahvalla pieteetillä tavoitteidensa saavuttamiseksi. Haluamme antaa tukemme samaa arvopohjaa jakaville henkilöille ja aikaa myöten inspiroitua heidän huikeista saavutuksistaan! 

Kenttäratsastus

JUULI NORHA

Olen Juuli Norha, 15-vuotias (s. 2009) kenttäratsastaja Sastamalasta. Ratsastuksen aloitin 5 vuotta sitten ensiponillani, mutta tavoitteellisesti aloin ratsastamaan vasta vuonna 2020, kun sain ensimmäisen kilpaponini risteytystamman Amorine Tuorin, eli Niken.

Nipan kanssa tavoitteina oli alunperin tähdätä ensi vuoden ponien EM:iin, mutta valitettavasti poni sai toissa kesänä 12% hankosidevamman. Kaudella 2023 ajateltiin ottaa neidin kanssa kevyesti, kisaillen mahdollisesti pieniä este-/ kenttäluokkia ja koulukisoja. 

2022 keväällä perheeseen astui uusi kaviokaveri, mun kisahevonen Fortuna, tutummin Milli. Milli on persoonallinen tamma, jonka kanssa ei ole ikinä helppoa, muttei kyllä ikinä tylsääkään! Millin kanssa tehtiin tänä vuonna kolme onnistunutta luokkanostoa Viron Kosessa: 90cm -> 1*.
Pääsimme myöskin syksyllä junioreiden A-kehitysrenkaaseen kenttäratsastuksessa, ja tälle vuodelle on tavoitteena kisata joitain 2* luokkia, mahdollisesti osallistua jopa PM:iin.

Sain hiljattain myös itselleni treenattavaksi ja kilpailtavaksi sydäntä valloittavan ruunan Kaapon! Oikealta nimeltään hevonen on Kamelotas, ja heppa on kisannut rataesteillä 100cm ja kentässä 90cm. Tällä kaudella olemme Kaapon kanssa saavuttaneet junioreiden SM hopeaa kenttäratsastuksessa!

Kouluratsastus

ANNIINA KOLU

Olen Anniina Kolu 19-vuotias kouluratsastaja Vesilahdesta. Perheessämme on aina ollut hevosia ja pienestä pitäen olen myös alkanut ratsastamaan. Tavoitteellisesti olen aloittanut treenaamisen ja kilpailemisen 2020, jolloin kisasin poneillani Sanne K ja Narco van de beekerheide ponein FEI luokkia.

2022 siirryin junioreihin ja 2022 elokuussa perheeseemme saapui nykyinen kisahevoseni Ghana eli Kassu. Kassun kanssa ollaan päästy reissaamaan paljon eri kisareissuilla. Vuonna 2023 Kassun kanssa pääsimme starttaamaan minun ensimmäisiä kansainvälisiä kisoja, sekä pääsimme edustamaan Suomea sekä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa, että Euroopan mestaruuksissa. Saavutimme myös Kassun kanssa 2023 Suomen mestaruus hopeaa, Legimia Future cupin voiton, ja Junior tourin voiton Ypäjällä.

Tänä vuonna (2024) olemme Kassun kanssa siirtyneet nuorten luokkiin ja saavuttaneen hallimestaruus kultaa nuorissa, voittaneet muutamia kansainvälisiä luokkia, edustaneet Suomea Pohjoismaiden mestaruuksissa Tanskassa napaten finaalista viidennen sijan ja voittaen nuorten Suomen Mestaruuden.

Olen alkanut kisaamaan myös toisella hevosellani Futurisme M eli Apalla. Apan kanssa olemme päässeet starttaamaan muutamaan otteeseen PSG:tä saaden muutamia sijoituksia.

Tuemme myös erilaisia yhdistyksiä ja muuta arvojemme mukaista toimintaa

Sport TEAMin lisäksi vuosien varrella olemme antaneet tukemme erilaisiin tarkoituksiin.
Olemme tukeneet esimerkiksi hypokoirakoulutusta sekä eläinsuojelutyötä.

Pieni ele, suuri merkitys

Vuonna 2018 tuimme 2017 syntyneen tsekinpaimenkoira Karan koulutusta hypokoiraksi.

Hypokoira on koira, joka ilmaisee diabeetikon sokerin vaihteluita, joten se on suuri tuki ja turva diabeetikolle.
Kara toimii perheessä, jossa äidillä sekä monisairaalla tyttärellä on diabetes. Heidän sokerin vaihtelut voivat olla hoidosta huolimatta erittäin suuret ja vaihtelut voivat käydä hyvin nopeasti.

Hypokoira ilmoittaa perheessä matalat sokerit sekä on itseoppinut ilmoittamaan myös ketoaineet.
Myös nopeat laskut Kara osaa ennakoida ja ilmoittaa omistajalleen.

Hypokoira voidaan opettaa erikseen myös tuomaan diabeetikolle jotakin määrätynlaista syömistä, mikäli diabeetikko siihen ei itse kykene hypon eli matalan verensokerin aikana.
Tätä taitoa Karan perheessä ei onneksi ole koskaan tarvittu.

Kara valmistui hypokoiraksi syksyllä 2019 ja on nyt menossa nyt 2021 kesällä/syksyllä tasotarkastukseen, joka tulee suorittaa virallisen statuksen ylläpitämiseksi.
Tasotarkastuksessa varmistetaan koiran yhteiskuntakelpoisuus sekä se, että se toimii edelleen työssään eli merkkaa sokerien vaihtelut, kuten pitää.

Meille Oy Equine Innovations Ltd:llä asia ei ollut suuri, mutta perheelle sitäkin suurempi ja näin pystyimme tukemaan tärkeää asiaa, joka helpottaa tätä perhettä toivottavasti vielä vuosia eteenäin.

Hypokoira Karan kuulumisia voit seurata Facebookissa: Kara hypon jäljillä ja Instagramissa: Karahyponjaljilla.

Oletko mukana sellaisessa toiminnassa, joka mielestäsi kaipaa tukea ja näkyvyyttä?
Kerro meille toiminnastanne ja katsotaan yhdessä miten voisimme olla avuksi.

Scroll to Top